torstai 7. helmikuuta 2013

Stairs - Rappuset

Viime syksynä otimme pieneksi projektiksi remontoida äitini talon rappuset sekä ala- ja yläkerran eteistilat. Valitettavasti minulta uupuvat ennen-kuvat, en niitä tajunnut ottaa, mutta jälkeen kuvia rappusista tulisi tässä (osa listoista yhä puuttuu..):










Rappuset ovat alkuperäiset, kaivettuna esiin muovimatto- ja maalipintakerrosten alta. Tuo kaivelu oli varmaankin projektin epämieluisin osuus. Kun alkuperäiset puuosat oli saatu esiin, alkoi ensin koneella ja sitten käsin hiominen. Rappusten etuosat maalattiin valkoiseksi muistaakseni sävyttämättömällä Unicalla ja päälle vedettiin tummanruskeaksi sävytetty Parketti-Ässä petsi ja päälle Parketti-Ässä lattialakka.

Seinät olivat alunperin käsittelemättömät panelit, joihin maalasin kaksi kerrosta valkoiseksi sävytettyä lakkaa. Vanhat listat hiottiin ja maalattiin niin ikään sävyttämättömällä Unicalla. Ovista, jotka alunperin olivat tumman ruskeat, ei ole nyt kuvaa, mutta nekin maalattiin valkoiseksi. Tämä oli vähän riskaapelia hommaa, sillä ovet ovat viilua. Tein pientä researchingia netissä ja päätin yrittää maalaamista ensin tartunpohjamaalilla ja kaksi päällikerrosta Unicalla. Maalia hakiessani sain tähän jopa rautakaupan myyjän siunauksen. Lopputulos on mielestäni ihan hyvä ja aion maalata loputkin sileät ovet asunnosta kunhan päästään kunnolla remonttipuuhiin. Tulevaisuuden suunnitelmissa on myös vaihtaa ovien helat! Siinä säästää pitkän pennin, kun kaikkia sisäovia ei tarvitse uusia.

Kaiteen nikkaroi vanhoista jämäpuupaloista tuo parempi puoli ja se maalattiin seinien maalauksesta jäljelle jääneellä valkolakalla ja portaiden lakkauksesta jäljelle jääneellä petsillä.

Seinään kiinnitettiin spottivalaisin vanhan valaisimen paikalle. Alunperin suunnittelin kolmea eri seinälaisinta, kaikki eri seinille, mutta rajallisen budjetin ja rumien, esiin jäävien johtojen takia päädyin ostamaan Ikeasta vain tuon yhden valaisimen. Minusta ihan kiva noinkin.

Itse tykkään lopputuloksesta, ainakin entiseen verrattuna näkymä on paljon raikkaampi!

Ei kommentteja: